Oikeudenmukainen yhteiskunta

Yhteiskuntamme oikeudenmukaisuudesta on käyty paljon keskustelua. Suomen oikeusjärjestelmän pitäisi olla hyvin oikeudenmukainen, mutta onko se sitä aina?

Miten oikeudenmukaisuus toteutuu tapauksessa, jossa murhaaja joutuu vankilaan? On oikein murhaajalle, että hän saa siitä vankilatuomion. Se on oikein myös murhatun perheelle ja ystäville. Mutta onko murhaajan laittaminen vankilaan oikein murhaajan perheelle ja ystäville?

Mielestäni on toki surullista, että murhaajan perhe ja ystävät joutuvat mukaan tilanteeseen. Mutta toisaalta olen myös sitä mieltä, että murhaaminen on rangaistava asia ja on moraalisesti oikein, että murhaaja joutuu kärsimään teostaan, sillä viattoman ihmisen murhaaminen ei ole oikein.

Murhatun omaisten näkökulmasta asiaa katsoen taas toisaalta vankeustuomio saattaa olla epäoikeudenmukainen. Jokaisella ihmisellä on omat mielipiteensä vankeusrangaistuksista, mutta mielestäni murha, tappo ja yleisesti ottaen muutkin väkivaltarikokset ovat usein sellaisia, että niistä pääsee aivan liian 'helpolla'. Monesti tuomiot ovat aivan liian lyhyitä, ja pahimmassa tapauksessa tappaja pääsee vapaalle jalalle ja tappaa uudestaan.

Asiassa onkin siis kaksi puolta. Oikeastaan mitä tahansa tälläisessä tilanteessa tekeekin, se on usein epäreilua jommalle kummalle osapuolelle.

Tämän vuoksi tuomarien tehtävä on aina hyvin vaikea.

Tuomarien tehtävää vaikeuttaa lisää vielä muutkin seikat. Tuomari ei voi aina ajatella sitä, mikä on moraalisesti oikein, vain hänen täytyy välillä myös ajatella asioita muidenkin asioiden kautta.

Rikollisia täytyy myös kohdella eri tavalla. Ei lasta, joka ei välttämättä vielä aivan täysin ymmärrä tekojensa seurauksia, voi kohdella samalla tavalla kuin henkisesti täysin kyvykästä aikuista. Sama pätee myös vammaisten kohdalla. Myöskään rikosten uusijoita ei saa kohdella samalla tavalla kuin ensikertalaisia. Toisaalta esimerkiksi naisia täytyy kohdella aivan samalla tavalla kuin miehiäkin, kuten myös suomalaisia ja maahanmuuttajia. Tasa-arvoisuus on tärkeä asia oikeutta jaettaessa.

Mielestäni suurin osa näistä asioista toteutuu varsin hyvin suomalaisessa oikeusjärjestelmässä. Tottakai jokaisessa oikeusjärjestelmässä on omat puutteensa, sillä täydellisyys on mahdoton saavuttaa. On kuitenkin tärkeää, että siihen pyritään.

Pahuus ja hyvyys

Mitä pahuus ja hyvyys ovat?

Voiko niitä määritellä?

Olen sitä mieltä, ettei kumpikaan niistä ole sellainen käsite, jonka voisi määritellä ja rajata tiettyyn alueeseen jonka ulkopuolelle menevät ajatukset eivät kuulu pahuuteen tai hyvyyteen millään tavalla.

Onko muka oikeasti hyviä tai pahoja ihmisiä olemassa? Jokainen ihminen on sekoitus näitä kahta. Ei itsemurhapommittajakaan voi olla aivan sataprosenttisesti paha, vaikka itse teko onkin äärimmäisen hirveä ja järkyttävä. Toisaalta myöskään joku joka työskentelee vapaaehtoisena auttaen Afrikan lapsia ei ole täysin hyvä ihminen, hänelläkin täytyy olla jotain painolastia, jotain pahaa mitä hän on joskus tehnyt. Kukaan ei ole täydellisesti jotain.

Hyvän ja pahan suhde on vaikea. Ne ovat tavallaan täysin vastakkaisia asioita, mutta toisaalta ne ilmenevät aina toisiinsa sekoittuneina eivätkä ne ikinä ole puhtaasti jotain.Todellisuudessa ne peilaavat aina toisiaan jollakin tavalla.

Mutta entä jos pahaa ei olisi olemassa? Entä jos maailma olisi täynnä pelkästään hyviä ihmisiä jotka aina ajattelevat muita eivätkä koskaan tee mitään mikä loukkaa tai satuttaa muita ihmisiä fyysisesti tai henkisesti. Asian ajattelu on oikeastaan varsin vaikeaa, sillä mielestäni tälläinen tilanne on hyvin käsittämätön ja epätodennäköinen.

Paha ja hyvä eivät kumpikaan ole yhdessä neutraaleita käsitteitä. Kun ne erotetaan toisistaan, niistä tulee paljon suurempia ja enemmän elämään vaikuttavia asioita. Yksittäinen, puhdas paha vaikuttaisi maailmaan tuhoavasti. Aivan täysin puhdas hyvä on puolestaan niin absurdi käsite, aivan kuten puhdas pahakin, että en usko sen ikinä voivan ilmentyä tässä maailmassa.

Uskonnon ja tieteen suhde

”Pitäisikö meidän myöntää, että uskonnon tueksi on olemassa salainen tiedon lähde, joka on tieteen ulkopuolella, ja jota voi hyvin kutsua ilmestykseksi? … Me uskomme ihmistä, joka on nähnyt kaukoputkella jotakin mitä me emme ole nähneet; miksi sitten, he kysyvät, me emme uskoisi heitä, kun he kertovat asioista, jotka ovat heille yhtä lailla epäilyn ulkopuolella.”

Bertrand Russell, Religion and Science (1935)

Uskonto ja tiede ovat kamppailleet vuosisatojen ajan keskenään.

Jo 1600-luvulla kirkko yritti pakottaa tiedemiehiä perumaan kirkon oppien kanssa ristiriidassa olevia teorioitaan. Raamatun sanan vastustaminen oli rangaistava teko. Ihmisellä oli edessään vaikea tehtävä; valitakko uskonto vai tiede.

Kysymys kuuluukin: onko olemassa tieteen ulkopuolisia tiedon lähteitä?

Onko Raamatussa esiintyvä tieto oikeaa? Emme voi tieteellisesti ajatellen olla koskaan varmoja, tapahtuivatko Raamatussa esiintyvät asiat oikeasti. Emme tiedä, kävelikö Jeesus vetten päällä. Emme voi edes olla sataprosenttisen varmoja Jeesuksen olemassaolosta emmekä varsinkaan siitä, oliko hän Jumalan poika.

Raamatun lähteistä ja alkuperästä ei ole varmaa tietoa. Sen kirjoittajat ovat jääneet vähintäänkin hiukan epäselviksi. Raamattu on kirjoitettu monien vuosien aikana ja sillä on ollut monia kirjoittajia, ja hyvin varmasti suuri osa siinä esiintyvistä tarinoista on kulkenut suusta suuhun pitkän aikaa muuttuen ja suurentuen siinä samalla ennen kuin se on kirjoitettu ylös.

Moniin Raamatun tarinoihin liittyvät myöskin ilmestykset. Mistä me ikinä voimme tietää olivatko nämä ilmestykset tosia? Ne ovat yhtä hyvin voineet olla myöskin unia tai kuumeisia harhoja. En väittäisi ilmestyksen oleva millään tavalla luotettava lähde.

Tietenkään Jumalaan ja Raamattuun kiihkollisesti uskova ihminen ei ajattele näin. Hänelle Raamatun tapahtumat ovat Jumalan sanaa ja aivan yhtä tosia kuin mikä tahansa hänelle vaikkapa koulussa tapahtuva asia on.

Uskominen ja tietäminen ovatkin oikeastaan aika samanlaisia asioita. Aivan yhtä varmasti kuin tiedemies tietää, että Maa ei ole universumin keskipiste, on myös uskovainen varma siitä että kuoleman jälkeen häntä odottaa ikuinen paratiisi.

Itse kuitenkin kallistun enemmän tieteen kuin uskonnon puolelle. En ole koskaan saanut mitään varmaa todistusta Jumalan olemassaolosta. Jos minulle jollain tavalla todistettaisiin että Jumala on oikeasti olemassa, uskoni varmaankin vahvistuisi. Tällä hetkellä en kuitenkaan varsinaisesti usko Jumalaan vaikka siitä varmaankin saisi jonkinlaista lohtua ja apua elämän vaikeimmissa tilanteissa.

Viisaus

Mitä viisaus on?


Antiikin filosofi Sokrates sanoi, että viisaus on sitä, että tietää ettei tiedä mitään.

Onko tämä kuitenkaan totta? Viisautta voi olla monenlaista. On ihmisiä, jotka tuntuvat tietävän kaiken kaikesta ja olevan suorastaan ylivertaisia muihin nähden. Toiset puolestaan vaikuttavat yksinkertaisesti niin tyhmiltä kun ihminen vaan voi olla. Mielestäni kuitenkin jokainen ihminen on viisas jollain tavalla, jokaisella on edes jotain omia ajatuksia, mielipiteitä ja asioita joista he ovat kiinnostuneita ja joista he tietävät paljon.

Joka tapauksessa Sokrateen väitös on oikeastaan aika mielenkiintoinen. Tavallaan, jos osaa ajatella asiaa tarpeeksi laajasti ja monipuolisesti, se voi olla totta. Mielestäni viisaus on kuitenkin enemmän konkreettinen käsite, viisautta voi olla myös se, että osaa laskea matematiikkaa, ymmärtää fysiikan lait tai on vaikka lahjakas kirjoittaja.

Sokrates on kuitenkin oikeassa siinä, että oman viisautensa rajallisuuden myöntäminen on hyvä asia. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla älyllisesti äärimmäisen mahtava ja tietää kaikkia maailman asioita, myöskin pienemmällä tiedon määrällä pärjää tässä elämässä.